Käytösetiketti SMFR:n tilaisuuksissa

  • Kinkybileistä, klubeista tai muista tapahtumista tai vieraista ei kerrota ulkopuolisille. Älä  mainitse muita paikallaolijoita edes nimimerkillä ilman suostumusta.
  • Kunnioita kanssaihmisiä niin fyysisesti kuin mielipiteidenkin osalta. Mieti, missä sessioit, ja huomioi mahdolliset riskit. Ravintolatiloissa kunnioita myös ravintolan henkilökuntaa.
  • Pidä omat mielipiteesi muiden session kulusta, toisten ulkonäöstä, ulkomuodosta, pukeutumisesta jne. omana tietonasi.
  • Kunnioita jokaisen yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Kaikkeen koskemiseen on oltava lupa ja suostumus.
  • Älä osallistu tai sanallisestikaan puutu toisten sessioon ilman, että siitä on etukäteen sovittu.
  • Sessiotilanteessa pidä tarvittava turvaetäisyys myös oman turvallisuutesi takia. Huomioi, että sessiossa ihmisen aisteja tai liikkuvuutta saatetaan rajoittaa.
  • Vältä sessiointia päihtyneenä. Jokainen on itse vastuussa itsestään ja tekemisistään, myös omasta alkoholinkäytöstään.
  • Henkilökunnalla on oikeus poistaa huonosti käyttäytyvä ja toisia vaarantava juhlija tilaisuudesta ilman erillistä varoitusta.
  • Jos huomaat, että käyttäytymissääntöjä ei noudateta, käänny HETI hallituksen jäsenen tai staff-henkilön (tai järjestyksenvalvojan) puoleen. Selvitämme asian yhdessä. Jos yhteisymmärrystä ei saada aikaiseksi, voimme poistaa henkilöitä tilaisuudesta.
  • SMFR:n hallituksen jäsenten ja staff-henkilöiden tehtäviin kuuluu seurata sessioiden turvallisuutta tilaisuuksissa. Heillä on oikeus huomauttaa turvallisuusriskeistä sessioiville tai keskeyttää sessio, mikäli se aiheuttaa selkeää vaaraa sessiossa mukana oleville tai sitä seuraaville vieraille. Liiallinen humalatila sessioidessa on aina vaaratekijä niin sessioiville itselleen kuin muillekin paikallaolijoille.
  • Session keskeyttämisestä tai henkilön poistamisesta paikalta päättää aina vähintään kaksi hallituksen jäsentä tai staff-henkilöä yhdessä.
  • Kysy hallitukselta etukäteen lupa, jos haluat käyttää sessiossasi neuloja. Hallitus kertoo, ovatko neulaleikit mahdollisia ko. tilaisuudessa. Jos saat luvan neuloittaa, toiminnalle osoitetaan turvallinen paikka juhlatilassa.
  • Kerro hallitukselle etukäteen muistakin rajummista sessiosuunnitelmista. Kaikki toiminta ei ole kaikissa tiloissa mahdollista tai sallittua. Seuraavat eivät ole sallittuja Thirsty Scholarin klubilla: neulaleikit, pitkät piiskat, eriteleikit, verileikit, penetroiva seksi (paneminen, fistaaminen jne.).
  • Kun hallitus on tietoinen suunnittelemasi session sisällöstä ja varmistunut sen turvallisesta toteuttamisesta, saat sen toteuttaa ilman keskeytystä. Voit myös pyytää staff-henkilöä valvomaan, ettei ylimääräistä ja sopimatonta häiriköintiä tapahdu sessiosi aikana.
  • Vastuuvapaus: SMFR, SMFR:n jäsenistö, SMFR:n työntekijät, muutoin SMFR:n liittyvät henkilöt tai tahot eivät ole vastuullisia missään olosuhteissa tapahtuneista vahingoista, loukkaantumisista tai muista ei-halutuista tapahtumista tai asioista muutoin kuin lain niin vaatiessa. Jokainen on ensisijaisesti aina vastuussa itsestään.

 

Bilepukeutuminen

  • SMFR:n bileissä tai clubeilla ei ole dresscodea, mutta toivomme ja rohkaisemme bileväkeä pukeutumaan aiheen mukaisesti.
  • Käytä siis rohkeasti ja luovasti nahkaa, kumia, latexia, muovia, kelmua, PVC:tä, sadevaatteita, univormuja, piikkejä, niittejä, sulkia, harsoa, ketjuja, haarniskoja, naamioita, kypäriä, kaasunaamareita, sarvia ja koppalakkeja. Voit käyttää myös dragia, glamouria, genderblendaamista, alusasuja, ihovärejä ja alastomuutta. Rooliasuklassikoita ovat sairaanhoitaja, piru, enkeli, pappi, nunna… mutta muista tehdä asustasi kinky tai seksikäs versio.
  • Jos olet epävarma pukeutumisestasi, kysy neuvoa. Vastaamme ilomielin myös muihin bilettämiseen liittyviin kysymyksiin!
  • Huom! Yhdistyksemme klubi-iltoihin ovat kaikki tervetulleet aivan tavallisissa vaatteissa!

 

Valokuvaaminen juhlissa

  • Kuvia saavat ottaa vain SMFR:n valtuuttamat kuvaajat, ja heille on annettu tarkat ohjeet korrektista kuvaustavasta. Kenenkään kuvaa ei oteta ilman lupaa.
  • Tilaisuuksissa ei sallita juhlijoiden omia kameroita, koska tuolloin olisi mahdotonta kontrolloida kuvien kohteena olevien ihmisten suostumusta kuvan ottamiseen.
  • Jos juhlijat haluavat kuvia itsestään joko muistoiksi itselleen tai käytettäväksi esim. järjestävän yhdistyksen nettisivuilla, asiasta sovitaan joko samantien tai sen jälkeen kun kuvat on nähty. Kenenkään kuvaa ei julkaista ilman lupaa. Vielä senkin jälkeen kun kuva on julkaistu, voi kuvassa esiintyvä henkilö pyytää kuvan poistamista tai kuvan käsittelyä siten ettei häntä voi tunnistaa.
  • Esitysten kuvaaminen: monet esiintyjät haluavat kuvia huolella suunnitelluista esiintymisistään. Tuolloin pyritään kuvaamaan mahdollisimman “suppeita” kuvia, jolloin kuvan pääosassa tosiaankin ovat esiintyjät, ei yleisö. Jos tunnistettavia, yleisöön kuuluvia henkilöitä jää kuviin tästä huolimatta, muokataan kuva ennen sen lähettämistä esiintyjille niin ettei ulkopuolisia voi tunnistaa. Huom! Muuten esiintyjien kuvaamista koskevat samat säännöt kuin muitakin, eli heitäkään ei ilman lupaa kuvata tai kuvia julkaista!
  • Tekijänoikeudet säilyvät aina kuvaajilla, ja kuvien käyttöoikeudesta sovitaan kuvaajan kanssa – tekijänoikeuslaki antaa tässä melko vapaat kädet sopijoiden kesken. Kuvia ei käytetä ilman kuvaajan ja kuvassa esiintyvän ihmisen/ihmisten lupaa missään muussa yhteydessä kuin on alun perin sovittu. Jos siis annat luvan ottaa itsestäsi kuvan esim. nettijulkaisuun, samaa kuvaa ei laiteta julisteeseen asiasta sopimatta.